Monday, August 1, 2016

Kansakunnan opastaja Seppo Lehto: Ei pidä suvaita islamia, ei matuinvaasiota, ei miehittäjä-Ryssää, saati liehakoijiaan erilaisina putinisteina. Jalkaväen kenraali Adolf Ehnrooth sai ryssitellä vapaasti

Kansakunnan opastaja Seppo Lehto: Ei pidä suvaita islamia, ei matuinvaasiota, ei miehittäjä-Ryssää, saati liehakoijiaan erilaisina putinisteina. Ryssän invaasio ja aluemiehityksemme on myös matuinvaasiota kuten Ryssälän somalien kippaus alueellemme Sovjetin romahtaessa.

Jalkaväen kenraali Adolf Ehnrooth sai ryssitellä vapaasti ja vaati loppuun asti miehitettyjen alueiden palauttamista. 

Mielenvirkastusta jotta ajatuksenne toimisivat: Kommarit, kokoomuslaiset isänmaanpetturit, kepulit, demarit, etc, demlaluteet kusettavat edelleen antamalla ymmärtää, että miehittäjä-Ryssä olisi ystävä: Lain kohta "Ken ryhtyy varastettuun tavaraan, on kohdeltava samoin kuin ryöstäjää" Kyseessähän on rosvous aseellisesti ja tällöin saatava ei vanhene koskaan kuten varkauden kohdalla. 

Se että pääsee varastettua hevosta, kotitilaa katsomaan on rosvon liehittelyä, ei omansa saamista http://tartonrauha.blogspot.fi


Donald Trump on paviaanikoira putinin perserassi ja ulosterasia, kansakuntamme edun vastainen paskahammas USA:n presidentiksi

Toimikaamme oikein valkoisemman tulevaisuuden ja Euroopan puolesta:




Seppo Lehto Jalasjärven sankarihautausmaalla 19.6.2016, jotta tekin muistaisitte, mitä Ryssän Saasta on tarkoittanut kansakunnallemme.


------------------------------------------------------

Maahanmuutolle loppu: Suomi suomalaisille

-----------------------------------------------------------------------------



Saturday, February 21, 2015

Mitään ekologisia eikä inhimillisiä syitä ei ole tukea verovaroin maahanmuuttoa ja islamisaatiota Suomessa saati EU:ssa

Mitään ekologisia eikä inhimillisiä syitä ei ole tukea verovaroin maahanmuuttoa ja islamisaatiota Suomessa saati EU:ssa

Seppo Lehto Tampere




------------------------------------
http://maahanmuutolle-loppu.blogspot.fi/
--------------------------------------

Wednesday, September 12, 2012

Facebookissa leviää oheinen rukouskutsu jota pyydetään lukemaan kirkoissa jumalanpalvelusten kirkollisia kuulutuksia osiossa: Seppo Lehto Tampereen kaupunginvaltuustoon 2012 sinun ja tuttaviesi äänillä

Facebookissa leviää oheinen rukouskutsu jota pyydetään lukemaan kirkoissa jumalanpalvelusten kirkollisia kuulutuksia osiossa: Seppo Lehto Tampereen kaupunginvaltuustoon 2012 sinun ja tuttaviesi äänillä:

 
 Islamvaaraa varten tarvitsemme hornettien lisäksi raamattulähetystä ja rajat kiinni: https://www.facebook.com/events/102243429932417/ tervetuloa mukaan tapahtumaan ;) Seppo Lehto Tampereen kaupunginvaltuustoon


----------------------------------

 -----------------------------------------
http://maahanmuutolle-loppu.blogspot.com
 -------------------------------------------------------------

Wednesday, December 10, 2008

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors eroa - Et nauti kansan luottamusta maahanmuuttoministerinä

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors eroa - Et nauti kansan luottamusta maahanmuuttoministerinä

http://www.adressit.com/eroa-astrid-thors


Astrid Thors eroa - Et nauti Suomen kansan luottamusta maahanmuuttoministerinä

Valmistelemasi ulkomaalaislainsäädäntö ei nauti kansan ja mm. meidän allekirjoittaneiden tahtoa, vaan on salakavala hanke ujuttaa Suomesta EU:n Pandorran lippaaseen verrattava sisääntuloväylä niille, jotka eivät enää muualta pääse EU:n sisälle.

Antiikin Troyan kohtaloksi koitui Troyan hevonen. Älkäämme alistuko Astrid Thorsin kansan tahdon vastaiselle ulkomaalaislainsäädännännön väljennyksille. Siksi vaadimme maahanmuuttoministeri Astrid Thorsille eroa. Tilalle esim. Kari Rajamäki tai Jussi Halla-aho.

Astrid Thorsin eron lisäksi tällä nettiadressilla voit vaatia myös Sveitsin 2006 kansanäänestyksen viitoittamaa tietä maahanmuuton rajoittamisella sitovalla kansanäänestyksellä. Ne jotka puhuvat demokratiasta luottakoon nyt demokratian voimaan ja antakoon kansan päättää maahanmuuton rajoitus asiasta sitovan kansanäänestyksen kautta Sveitsin tapaan.

Kunnioittaen ystävällisesti Suomen kansan asialla
Yksi monista Seppo Lehto ja muut allekirjoittaneet

Karjala takaisin terveisin ;)

Kiitämme etukäteen osallistujia ja allekirjoittajia

Tuesday, December 9, 2008

Seppo Lehto kysyy: Sopinee ihmetellä kuinka "pakolaiset" voivat lomailla kotimaassaan?

Sopinee ihmetellä kuinka "pakolaiset" voivat lomailla kotimaassaan?

Pako, paeta, pakolaisuus kai on muuta kuin lomailua siellä missä pitäisi olla vainoa? - Olisipa kummallista lukea että USA:han paenneet juutalaislapset olisivat kesäleirillä Hitler Jugendissa?

Paljonko suomalaisia saa kusettaa, ilman että kohde huomaa että taskut on kusessa?

Seppo Lehto Tampere

Karjala takaisin terveisin

Sunday, December 7, 2008

Työnantajalla eikä Suomella kansakuntana ole varaa leikkiä Astrid Thors tapaista suurta RKP-hölmöä

Työnantajalla eikä Suomella kansakuntana ole varaa leikkiä Astrid Thors tapaista suurta RKP-hölmöä

Miksi ottaa kieltä taitamaton ja arvojamme hyväksymätön "huippuosaaja" Mekkaa kumartava töihin?

Seppo Lehto Tampere

-----

Uuden Suomen sivuilla oheinen kirjoitus:

Kuka saa ja kuka ei parodisoida ”pyhiä lehmiä” tai käsitteitä kuten ”arbeit macht frei”?


Älkäämme olko yksinkertaisia vaikka kuinka tekisi mieli muistella Jeesuksen sanoja: ”lapsista, lapsenmielisistä ja vanhurskaista jotka perivät maan”

Ei siinä raamatussa sanota että pitää järkensä menettää, vaan suodaan nimenomaan oikeus olla se lapsi joka sanoo: ”Keisarilla ei ole vaatteita”
- - -
Kuka saa ja kuka ei parodisoida ”pyhiä lehmiä” ( vain hindullako oikeus?) tai käsitteitä kuten ”arbeit macht frei”?
-
Perusolettama on selkeästi hukattu? Siltä vaikuttaa?
Eikö kenelläkään muulla ole oikeutta parodisoida tätä yhteiskuntaa kuin virallisilla läänintaiteilijoilla ja miehellä joka on tehnyt lukuisia tauluja mm. alastomasta tarja halosesta? Muistelen että järjesti näyttelyn Tampereella kun E-Suomessa näyttelynsä peruutettiin. Oikaiskaa muisti voi pettää joskus enkä jaksa googlettaa.

Ko. ”Pyhyys” niin ”vallan” kuin sen edustajien suhteen pitää ja kuuluu kyseenalaistaa, niin myös ”arbeit macht frei”.Työkö vapauttaa? .. suomalaisista vain maksumiehiä - Ei kiitos.PS: Maahanmuuttajia ja kehitysapu vastenko suomalaisten pitää töitä tehdä ja yrittää, eikä oman kansansa hyvinvoinnin eteen? Olisiko aika pyrkiä siihen että suomalaisia kuullaan? Jussi Halla-aho on hyvä esimerkki, että meitä voidaan joskus kuullakin. Lisää vaihtoehtoja ja pois kaamos ajatuksista.

Mietteitä mustana yönä:

Hupaisaa tämä nykyajan toisinajattelijoiden vaino.Miten ne jesuiitat määrittelivätkään vääräuskoiset?

Miten on silloin kun itse joutuu kohteeksi kuten niin monet mm. naiset ja lapset näiden maahanmuuttoministeriön ”autuuden” tuojien taholta olematta itse esim. circumssion-operaation kohteena. Voiko asioita ymmärtää olematta itse ensin uhri? - Onko se näin?

Suhteellisuus ja yhdenvertaisuus on näissä keskusteluissa unohdettu.

Vain oikea puoluekirja takaa kirjoituksen laadun sertifikaattina?

Yours Sincerely ;)

----

Tuesday, December 2, 2008

Luottamus poliisitoimeen rapisee kovaa vauhtia kun neekeri- ja islamhumala tarttuu mamunuoleskeluna poliisijohtaja Mikko Paateroon

Sunday, November 9, 2008

Luottamus poliisitoimeen rapisee kovaa vauhtia kun neekeri- ja islamhumala tarttuu mamunuoleskeluna poliisijohtaja Mikko Paateroon. Saako oksentaa?

Luottamus poliisitoimeen rapisee kovaa vauhtia kun neekeri- ja islamhumala tarttuu mamunuoleskeluna poliisijohtaja Mikko Paateroon

Saako oksentaa arvon poliisiylijohtaja Mikko Paatero lausumiesi jäljiltä?

Jussi Halla-ahon vieraskirjassa ehdotuksesi eivät myöskään saaneet kovin myönteisiä reaktioita aikaan http://www.freebok.net/books/scripta/view.html

Seppo Lehto Tampere
http://europarlamenttivaaliehdokas.blogspot.com

--
Poliisiylijohtaja haluaa maahanmuuttajia poliiseiksi

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero haluaa lisää maahanmuuttajia poliiseiksi. Sunnuntain Hufvudstadsbladet-lehdessä Paatero kertoo, että poliisia uhkaa työntekijäpula lähivuosina runsaan eläkkeelle jäämisen takia. Pulaa tulee etenkin ruotsin kieltä osaavista poliiseista.

Paatero toivoo, että poliisiin saataisiin houkuteltua myös entistä enemmän maahanmuuttajia.

"Tarvitsemme lisää poliiseja, joilla on jokin muu kuin suomalainen kulttuuritausta ", Paatero sanoo.

Maahanmuuttajien työllistymiskynnystä nostaa ne, että poliisien on oltava suomen kansalaisia ja heidän on osattava hyvin kotimaisia kieliä. Yksi mahdollisuus on työllistää maahanmuuttajia asiantuntijatehtäviin esimerkiksi kouluttajiksi, rikostutkintaan sekä valvontaan ja sovitteluun.

Aiemmin sisäministeriön pelastusosaston pelastusylijohtaja Pentti Partanen on toivonut, että palotoimeen tulisi lisää ulkomaalaistaustaisia ja naisia.
---
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id106999.html
---

Kommenttinne ovat tervetulleita tähän blogiin:
http://maahanmuutosta.blogspot.com/

----------------
Jussi Halla-ahon vieraskirjassa nimimerkki "Sivustakatsoja" kiteyttää hyvin Kauko Karetta ja Erasmus Rotterdamilaista lainaten:/.

"Kauko Kare siteeraa teoksessaan Tähän on tultu (1967) Erasmus Rotterdamilaisen teesejä kirjasta Tyhmyyden ylistys. Sopivat mielestäni aika hyvin tähänkin päivään.

"Ainoakaan yhteiskunta ei voi pysyä pystyssä ilman typeryyttä. Huijaus nimenomaan on paikallaan. Kansa ei voi sietää ruhtinaitaan, elleivät nämä silloin tällöin sivelisi tyhmyyden hunajaa huulilleen. Ihmisen toimintojen välttämättömänä virikkeenä on Philautia, itserakkaus, Tyhmyyden oma sisar. Ota tämä elämän mauste pois, niin puhuja (=poliitikko) vaikenee. Tyhmyys on luontaista tarmoa, se on kaiken suurena ja korkeana pidetyn toiminnan ponnin. Ihmismieli on siten luotu, että se omaksuu mieluummin huijauksesta kuin totuudesta itselleen uutta ainesta. Viisaus on onnettomuutta mutta itsensä pettäminen onni..."

9. marraskuuta 2008 13:05:24
------

Tuesday, October 21, 2008

Maahanmuutolle ehdot Seppo Lehto 637 oma lista Tampere maahanmuuttokriittinen vaihtoehto

Maahanmuutolle ehdot Seppo Lehto 637 oma lista Tampere maahanmuuttokriittinen vaihtoehto
----------
Kansalaisuuden saamista vaikeutettava kaikilta paitsi suomalaisjuuret omaavilta kuten virolaisilta, inkeriläisiltä, sekä anglosaksisilta ja germaanisilta kansoilta.

Suomen kansalaisuus vain Suomessa syntyneille, täysi-ikäisyyden täällä saavuttaneille nuhteettomille henkilöille, siihen asti olkoot löysässä hirressä kuten suomalaiset luottokelvottomat jotka saavat olla yhteiskunnan potkittavina vaikka ovat Suomessa syntyneet. Mikäli ko. vierasperäiset syyllistyvät raiskauksiin, pahoinpitelyihin tmv:aan, niin kansalaisuutta ei saa myöntää vaan pitää palauttaa Iraniinsa, Irakiin tmv:aan väkivaltakulttuurimaahansa välittömästi.

Suomeen asumaan pääsemisen ehdoksi suomenkielen taito. Näyttökokeen hinta esim. 10 000 euroa.

Pääsyn ehdoksi valmis työpaikka / yritys ja investointisuunnitelma Suomessa ja se, ettei henkilö tarvitse mitään erityistä kotoutusta.

Koulutus tukemaan suomalaista Suomea. Tulijan tehtävä sopeutua suomalaiseen kulttuuriin, kieleen ja uskomuksiin ilman nahkallaan ratsastamisen oikeutta.


Islamilaisesta ja mustan Afrikan maailmasta ei pidä hyväksyä terrorismivaaran takia minkäänlaisia perheidenyhdistämisohjelmia, paitsi vainottuja Etelä-Afrikan ja ex-Rhodesian valkoisia maanviljelijöitä koskien
-----------

Seppo Lehto 637 oma lista Tampere

http://kunnallisvaaliehdokas.blogspot.com

----------------------------------

Sunday, September 14, 2008

Tamperelainen Seppo Lehto varoittaa: Äänestäjät tietäkää: Merkittävä uhka suomalaisillekin: Euroopan Unioni uhkaa Tanskan maahanmuuttolainsäädäntöä

Tamperelainen kunnallisvaaliehdokas ehdokasnumerolla 637 Seppo Lehto varoittaa maahanmuuttajien määrän kasvun myötä kasvavista erilaisista riskeistä:

Merkittävä uhka suomalaisillekin: "Euroopan Unioni uhkaa Tanskan maahanmuuttolainsäädäntöä"

http://kunnallisvaaliehdokas.blogspot.com Seppo Lehto Tampere: Suomi suomalaisille!

Sopii muistaa ketä äänestätte kunnallisvaaleissa ja europarlamenttivaaleissa jatkossa(?) ... jos kansakuntana enää kohta olemme muuta kuin muisto kohta vain

Tulevaisuuden kuvamme on lohduttoman näköinen lapsimorsiamia suosivien islamistien ja Mustan Afrikan arvojen päästyä niskan päälle yhteiskunnassamme
:

-------------------------------------------------------------------------
Euroopan Unioni uhkaa Tanskan maahanmuuttolainsäädäntöä

Ulkomaat Julkaistu: 11.8.2008 14:16:50 Muokattu: 11.8.2008 Tulosta

Euroopan Unioni päätti heinäkuun lopussa, että jäsenmaat eivät voi missään tapauksessa estää unionin kansalaisia tuomasta perheitään ja aviopuolisoitaan unioniin. Perheen uudelleenyhdistämislakien nojalla tapahtuu merkittävä osa maahanmuutosta jäsenmaihin EU:n ulkopuolelta.

Tanskan pääministeri Rasmussen ja suuri enemmistö Tanskan parlamentissa ovat luvanneet taistella päätöstä vastaan, joka mahdollistaa esimerkiksi laittomien siirtolaisten tai kielteisen turvapaikkapäätöksensaaneiden saada oleskelulupa.

“Hallitus pitää päätöstä vääränä. Se on epäyhteensopiva EU:n ponnisteluissa laitonta siirtolaisuutta vastaan”, julisti Rasmussen.

Jopa Tanskan oppositiossa olevat sosiaalidemokraatit julistavat nyt tukensa EU:n päätöstä vastaan: “Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ei saa antaa päättää Tanskan politiikasta ulkomaalaisia kohtaan”, sanoi puolueen johtaja Helle Thorning Schmidt.

Laajamuotoista maahanmuuttoa ja islamisaatioita vastustava Tanskan kansanpuolue, jonka tukeen Rasmussenin vähemmistöhallitus nojaa, kutsuu täyttä vastarintaa “Brusseliä vastaan” ja sanoo, että tuomioistuimen päätös voidaan jopa vain jättää ottamatta huomioon, joka olisi EU lainsäädännön vastaista.

Uutiskynnys
Lisää aiheesta englannin kielellä
----

Sunday, February 3, 2008

Maahanmuutosta ei ole apua vaan haittaa sillä ekologinen jalanjälkemme kasvaa. Maahanmuuttoa haluavat monasti Karjalan palautuksen & ryssien pelkääjiä

Laskiaissunnuntain 3.2.2008 sanomaa maahanmuutosta ja maahanmuuttajista, sekä heidän kasvavasta vaarastaan perusoikeuksiemme ilmaisu-, liikkumis- ja yhdenvertaisuuden suhteen

Maahanmuutosta ei ole apua vaan haittaa sillä ekologinen jalanjälkemme kasvaa. Maahanmuuttoa haluavat monasti Karjalan palautuksen & mahdollisen palautuksen mukana tulevien alueillamme olevien ryssien pelkääjiä


Ohessa varoituksen sanaa tunnetusta Tampereen vihreiden ex-hallituksen jäsenestä vuodelta 2004 Sylvain Kipre tahosta - Tälläisiä maahanmuuttajiako kaipaamme http://esitutkintapoytakirja.blogspot.com Sylvain Kipre todistettavasti hyökkäsi päälle ja lupasi tappaa. Syyttäjä Jouko Nurminen jätti syyttämättä. - Yhdenvertaisuutta vai virkarikos?

Onneksi tuomari Pekka Nisula antoi edes hieman lääkettä oikeuslaitoksen puolueettomuutta kohentamaan eli lähestymiskiellon Sylvain Kipre-taholle http://lahestymiskieltotuomio.blogspot.com 7.11.2005
- Kuvia ja tuomiolauselmia ko lähestymikielto-oikeudenkäynnistä syksyltä 2005 http://neekeroinnin-uhri.blogspot.com - Kiitämme turkulaista Olavi Mäenpäätä ko. kuvista.

http://www.aamulehti.fi/sunnuntai/teema/asiat_paajutut/6496431.shtml

Kyseenalaistamme oheisen Aamulehden artikkelin "Tervetuloa Suomeen" artikkelin kaikkine pisteytyksineen.

- Kun alamme tinkimään suomalaisuudesta niin saamme tinkiä jatkossa yhä enempi myös nykyään tai aiemmin taatuista perusoikeuksistamme ja kansallisesta vauraudestamme

Seppo Lehto

Sanokaamme tiukka ei kusettajillemme